Lepsämä

Lepsämän kylä sijaitsee Nurmijärven eteläosassa. Luonnonläheinen asuminen peltojen, jokilaakson ja metsien lomassa leimaa maisemakuvaamme.
Tilaa uutiskirje

Lepsämä on yli 2000 asukkaan ja 700 kodin muodostama kylä Nurmijärvellä. Kylän asutuksen historia ulottuu sekä esihistoriaan että keskiajalle. Nykyisin seutu on pääkaupunkiseudun kaupunkiasutuksen ja maaseudun taitekohdassa. Helsinkiin on matkaa noin 30 km.

Asutus on lapsiperhevaltaista ja alueella on hyvä koulu ja päiväkoti. Muut yksityiset ja kunnalliset palvelut löytyvät läheisestä Klaukkalasta ja Nurmijärven Kirkonkylästä.

Tervetuloa Lepsämään!

 

Kuva Kimmo Mäkiranta

Uutiset

29.04.2019

 Jätesäkkien noutopisteet ovat sunnuntai aamupäivästä lähtien
ns-talo Toukolan piha (Lepsämänkaari 4) tai
Kuusirinteen kerhotalo (Herontie 1).

Jätteiden keräysaika su-ti 5.-7.5 ja täydet roskasäkit viedään mielellään Toukolaan tai Kuusirinteen kerhotalolle tiistain aikana (noutopalvelun hoitaa kunta). Säkkejä ei haeta puistoista, metsästä eikä yli 10 metrin päästä ajoreitistä.

Su 5.5 grilli kuumana klo 15-17 Kuusirinteen kerhotalon pihalla kiitokseksi talkoolaisille.

TERVETULOA!

Järjestäjä: Lepsämän kyläyhdistys

17.03.2019

Lepsämän nuorisoseurantalon kunnostus pääsi mukaan Nurmijärven kunnan osallistuva budjetointi äänestykseen. Haettu summa on 14 000€, joka käytetään mm. sisäseinien maalaukseen, ulkokaton korjaukseen ja ulkoseinien paikkamaalaukseen.

Nyt tarvitaan juuri sinun ääntäsi! Äänestäkää mielellään koko perheen voimin ja tuttujakin kannattaa pyytää!
Äänestämään pääsee 24.3. saakka verkkoasiointipalvelu Solmun kautta (https://solmu.nurmijarvi.fi/…/osallistuvan-budjetoinnin-ehd…) tai paperisella äänestyslomakkeella Rajamäen, kirkonkylän ja Klaukkalan kirjastojen asiakaspalvelupisteessä sekä kunnanviraston asiakaspalvelupisteessä.


> Katso lisätietoa Nurmijärven kotisivuilta. 


Kiitos äänestäsi!

17.03.2019

Hei Lepsämäläinen, olethan huomannut että kunta on julkaissut Kivenkyydin kehityskyselyn? Kyselyyn voi vastata 31.3 2019 saakka sähköisesti kunnan sivujen kautta tai paperisella lomakkeella kirjastoissa.

Avaa tästä sähköinen kyselylomake

Tavoitteena on, että Kivenkyyti voisi jatkossa palvella vielä nykyistäkin runsaampaa matkustajajoukkoa Lepsämässä. Kyselyyn toivotaan vastauksia myös Kivenkyydin nykyisten käyttäjien lisäksi myös niiltä joiden matkustustarpeisiin Kivenkyyti ei vielä ole ollut toimiva ratkaisu. Lisäksi toivotaan ehdotuksia erityisesti kesäajaksi kattavista palveluista.

Toivottavasti tänäkin vuonna me olemme kunnan aktiivisin kylä, siis kaikki vastaamaan! Toivottavasti saamme myös koululaiset ja nuoret aktivoitumaan ja vastaamaan runsaslukuisesti!

Kevään odostus terveisin
Aulis Mäkinen
Lepsämä
040 7072 746
Kivenkyydin seurantaryhmän jäsen
vanhusneuvoston puheenjohtaja
aulis.makinen@kotikone.fi

10.03.2019

Lepsämän perinne- ja kyläyhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään sunnuntaina 31.3.2019 klo 16.00 alkaen Nuorisoseurantalo Toukolassa (Lepsämänkaari 4).  Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen kohdassa 11 mainitut asiat.

Virallisen vuosikokouksen lisäksi  keskusteltavia asioita on ainakin kevään tulevat tapahtumat.

Kahvitarjoilu!

Tervetuloa!

Vuosikokous 2019, esityslista

Vuosikokous kutsu

25.10.2018

Tule tekemään löytöjä pukinkonttiin tai vaan nauttimaan lämpimästä tunnelmasta 8.12 klo 10-14, Nuorisoseurantalo Toukolaan (Lepsämänkaari 4)!

Myynnissä mm. leivonnaisia, käsitöitä sekä Lepsämä-aiheisia joulukortteja.  Joulukahviossa voi levähtää ja nauttia torttuja ja glögiä sekä pitkään haudutettua partiolaisten riisipuuroa rusinasopan kera

Joulupukki valmistautuu kiireiseen sesonkiin olemalla paikan päällä, joten voit tulla tapaamaan ja vaikka kuvauttamaan itsesi tai  läheisesi pukin kanssa!  Poniratsastusta!

Myyntipaikat
Karoliina Kaukua
karkkiforever@gmail.com
Pöydän koko 1,5 m x 80 cm
Hinta 15 €

Järjestäjät:
Lepsämän perinne- ja kyläyhdistys ry
Lepsämän Partio ry

 

 

22.10.2018

Lintumetsän ja Lepsämän Kompis on alueen oma lapsiperheiden kokoontumispaikka. Kompis on auki keskiviikkoisin klo 13.30-16.30 ja paikkana Kuusirinteen kerhotila.

Kompis on matalan kynnyksen kokoontumispaikka, jonne kaikki ovat tervetulleita, vaikka pääsääntöisesti toiminta on suunniteltu alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Tänne voi tulla tutustumaan alueen ihmisiin juuri sellaisena kuin on: väsyneenä, tarmoa tihkuen tai jotain siltä väliltä.

Tarjolla on aina vähintään kahvia ja teetä pientä korvausta vastaan. Mukaan voi ottaa omat eväät myös! Lapset vanhempien/hoitajan vastuulla. Kompis on osa Lepsämän perinne- ja kyläyhdistyksen toimintaa.

01.10.2018

Valtakunnallisen vanhustenviikon Nurmijärven pääjuhla
Klaukkalan kirkossa, Ylitilantie 6
Torstaina 11.10.2018 klo 13.00-15.00.

Tämän vuoden teema “ Iloa toimeliaisuudesta – Aktivitet ger glädje”

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä, kunnan tervehdys ja puheenvuoro
Professori Erkki Vauramo, Jos olisin Nurmijäveläinen, Aalto yliopisto
Asuntoneuvos Raija Hynynen Ikäihmisten asuminen, Ympäristöministeriö

Musiikkiesityksiä.Isoniitun koulun oppilaat
Oopperalaulaja Tuire Grönthal ja eläkeläisten kuoro Laserit
Oopperalaulaja Henrik Lamberg

Tilaisuuden päätteeksi tarjotaan ilmaiset pullakahvit.
Kahvien jälkeen kirkossa kaikille halukkaille pieni hartaushetki.

Kuljetuksista vastaa Korsisaari-yhtiöt kuljettamalla juhliin linja-autoilla ja Kivenkyydillä puoleen hintaan/suunta. Maksettaessa on mainittava että on menossa vanhustenviikon juhlaan. Lions Club Klaukkala opastaa parkkipaikalla

Järjestää: Nurmijärven vanhusneuvosto

Vapaa pääsy TERVETULOA

Syysterveisin
Aulis Mäkinen
040 7072 746
Vanhusneuvoston puheenjohtaja
aulis.makinen@kotikone.fi

21.05.2018

Lepsämän perinne- ja kyläyhdistys järjestää perinteisen kevätkävelyn sunnuntaina 27.5.2018 alkaen klo 11.00 Lintumetsän kioskilta, runsas 3 km Lepsämäntietä Klaukkalasta, osoite noin Lepsämäntie 342, 01800 Klaukkala.

Retken teemana on sekä 100 vuotta sitten tapahtumat että alkukesän luonto, kävelymatkaa noin 4 km, jalkaan maastokengät. Parkkeeraus Numminiituntiellä.

Tervetuloa mukaan!

Lepsämän perinne - ja kyläyhdistys

Kyläkävelyn tunnelmiin pääset jo ennakkoon tämän tarinan avulla:

Miten sisällissodan aikaiset tapahtumat koskettivat Lepsämän seutua ?

Lepsämän punakaarti oli perustettu v. 1917 marraskuun yleislakon jälkeen, ja punaisten vallankumouksen jälkeen tammikuussa 1918 se joutui lähtemään muiden Nurmijärven punakaartien mukana Kirkkonummelle Volsin ja Sigurdsin seudulle kukistamaan sinne kokoontuneita Helsingin ympäristön valkoisia joukkoja. Saarretut valkoiset joutuivat antautumaan, ja heidät vangittiin. Sitten sodan jälkiselvittelyissä kirkkonummelaiset tulivat kenttäoikeuksineen Perttulaan juuri rankaisemaan näitä piirittäjiä.
Itse sisällissodan taisteluihin Lepsämän punakaartilaisia osallistui mm. Mäntyharjulla, Vilppulassa, Orivedellä ja Lahdessa.

Vartiopalveluksessa oltiin Klaukkalassa, ja saksalaisten Hangon maihinnousun jälkeen tuli komennus lähteä Lohjalle estämään valloittajien etenemistä sisämaahan. Lohjalla joutuivatkin sitten vangiksi Erland Nurminen ja Emil Salminen, jotka ovat merkitty Sotasurma-tiedostossa teloitetuiksi Lohjalla.
Lepsämästä oli syntyisin kaksi jääkäriä, jotka olivat sotilaskoulutuksessa Hohenlockstedtissa Saksassa, ja palasivat sitten helmikuussa 1918 Vaasaan liittyäkseen valkoisen armeijan puolelle. Väinö Sellgren (myöhemmin Talasjoki) oli Ali-Labbartin poika, joka sitten sisällissodan jälkeen palveli suojeluskuntajärjestössä, jonkin aikaa Vihdin vt. nimismiehenä ja sitten Tuusniemen nimismiehenä. Taisteluihin hän osallistui sisällissodassa Kuolajärven pataljoonassa nykyisen Sallan kirkonkylän itäpuolella Kuivitsassa ja Kilislammella. Toinen lepsämäläinen jääkäri oli Akseli Isopuro, jonka vanhemmat olivat Lepsämästä Palsin piika Amanda Bohm ja Grannin renki Kaarle Victor Gadd. Amanda oli syntyään Lepsämän Nyypakasta. Akseli Isopuro osallistui Kankaanpään lähellä Sampakosken taisteluun ja siirtyi tämän jälkeen sotilaskouluttajaksi Ikaalisiin osallistuen siellä lähistön taisteluihin. Sodan jälkeen hän ryhtyi heimosoturiksi osallistuen Vienan sotaretkeen ja Viron vapaussotaan. Näiden retkien jälkeen hän siirtyi työmieheksi Pohjanmaalle.
Ei Lepsämän seutukaan säästynyt luodeilta keväällä 1918. Edesmennyt lepsämäläinen Toivo Flink muisteli kuinka hän ja muut lapset olivat silloin nykyisen Lintumetsän tienoilla pihamaalla, kun Valkjärven suunnasta alkoi kuulua kuularuiskun papatus. Miltei heti pihakoivuihin alkoi rapista luoteja, tosin tehonsa menettäneinä, olihan lentomatkaa jo useita kilometrejä, mutta lapset komennettiin kuitenkin oitis sisätiloihin. Ammunnan loputtua pojat kävivät keräämässä talteen pihamaalle sataneet luodit. Luotisateen aiheutti Numlahden tienoilla tapahtunut ns. Holman taistelu, kun saksalaiset etenivät kohti Perttulaa.
Saksalaiset lähettivät Klaukkalasta ryhmän kiertämään Lepsämän kautta Perttulaan varmistaakseen ettei Lepsämän suunnalla ole enää minkäänlaista vastarintaa. Lepsämässä opettaja Ilmari Seppälä aavisti, että ensimmäisenä hän on saksalaisten kiinniottama, koska hän osasi hieman saksaa. Häntä olisi tietenkin patistettu näyttämään ja nimeämään kaikki punakaartilaiset eikä hän halunnut ryhtyä ilmiantamaan omia kyläläisiään. Niinpä hän päätti piiloutua. Hänet kätkettiin Yli-Labbartin talon Perttulanpuoleisen vinttikamarin eristeenä olleen hiekkapatjan alle. Saksalaisen partion tulo Lepsämään kesti yli yön, koska partio yöpyi alikylässä, joten kyllä opettajapoloisella on ollut piilossaan kestämistä. Mutta yhtä kärsimystähän se sota on aina ollut.

Henkilön Lepsämän kylä kuva.

 

 

 

01.05.2018

Kansainvälinen siivouspäivä ja kirppistapahtuma Lepsämän NS- talo Toukolassa lauantaina 26.5. klo 10-14.

Tervetuloa mukaan! ☀️

Lepsämän perinne - ja kyläyhdistys