Lepsämä on maalaiskylä Nurmijärvellä. Lepsämän halki virtaa
pieni Lepsämänjoki, joka tulvii aina keväisin ja on sen vuoksi suosittu
muuttolintujen levähdyspaikka,sekä lintubongarien tarkkailupaikka. Lepsämänjoen jokilaakso
on tunnustettu kulttuurimaisemaksi, ja sen läheisyyteen on rakennuspaikkojen
saaminen varsin hankalaa. Lepsämä on kasvanut viime vuosina varsin
voimakkaasti, vuonna 2005 Lepsämä oli koko Suomen nopeimmin kasvava kylä.
Lepsämässä sijaitsee Lepsämän ala-aste, vanha päärakennus on
peruskorjattu, -80-luvulla rakennettiin luokkatila/jumppasali ja 2000-luvun
alussa rakennettiin uusi talo, jossa on luokkia ja ruokasali. Aiemmin Lepsämässä
oli myös kauppa, pankki, posti ym. kylälle kuuluvat palvelut. Nykyisin kuuluisin
Lepsämässä asuva on Matti Vanhanen.